Tuotanto

Kananmunien tuottamiseen käytetään erilaisia menetelmiä. Nämä menetelmät jaetaan ryhmiin 0-3, jotka kertovat kuluttajalle millaisissa oloissa kana on elänyt: 0. luomukanala, 1. ulkokanala 2. lattiakanala ja 3. virikehäkkikanala. Kananmunan ensimmäinen numero kertoo kuluttajalle tuotantotavan.

0 - Luomukanala
Kana, joka on kasvatettu ekologisessa tuotannossa saa kävellä vapaana ja olla ulkona laitumella kesällä. Tämä saa aina päivänvaloa ja voi paremmin toimia luonnollisella tavalla kuten kaivaa, nokkia, syödä ruohoa ja matoja.
Kanalassa saa olla maksimissaan 3000 kanaa osastoa kohden. Sääntöjen mukaan näillä pitää olla myös hieman enemmän tilaa kun toisissa kanatuontanto muodoissa. On myös erityisiä vaatimuksia miten kananpoikia ja nuoria kanoja kasvatetaan.
Kanoille syötetään ekologisesti hyväksyttyä rehua (esim. ekologisesti tuotettua viljaa) eikä saa olla geenimanipoloitua, lisäksi rehun täytyy olla lisäaineeton kuten esim. synteettisiä aminohappoja ei saa esiintyä.
Ekologisessa munatuotannossa noudatetaan myös erikoisia vaatimuksia lääkkeiden ja karenssiaikojen suhteen, jos tälläistä on tarvittu antaa.
Tämän lisäksi on myös yksityiskohtaisesti sääntöjä siitä miten ruoka ja juomatarvikkeiden tulee olla suunniteltu. Lisäksi on myös sääntöjä siitä miltä pesimispaikkojen pitää näyttää ja kuinka iso osa lattiasta pitää olla katettu.

1. Ulkokanala

Ulkokananmunat ovat vapaan kananmunia eli Free Range kananmunia. Kanoille on ulkona tarjolla laidunalue sekä virikkeenä esimerkiksi heinää. Ulkona kanalle riittää tilaa, sitä on peräti 4m² /kana. Kanoille on ulkona tarjolla laidunalue sekä virikkeenä esimerkiksi heinää sekä sääsuoja. Ulkokanat pääsevät ulkoilemaan ympäri vuoden. Kanat saavat liikkua vapaasti, käydä munimassa omassa pesässään ja nukkua orrella. Kanaloissa ulkokanoja saa olla yhdeksän kappaletta/neliömetri.
 
2 - Lattiakanala
Nämä kanat saavat kävellä vapaasti sisätiloissa, jossa voi olla erilaisia sisustuksia eri kerroksissa.
Kanat liikkuvat täällä koko päivän mutta haluavat yöksi kiivetä korkeinmalle paikalle lepäämään. On tarkkoja määrityksiä kuinka montaa kanaa saa olla neliömetriä kohden. Monikerroksisissa tuotannoissa voi olla enemmän kanoja neliömetriä kohden sillä kanat voivat liikkua sekä ylös että alaspäin.
Kanalassa tulee olla runsaasti pesimispaikkoja, vesipisteitä ja rehukuppeja. Kanoilla tulee myös olla mahdollisuus kylvettää itsensä lattialla olevassa pehkussa. Materiaalina tulee olla hiekkaa ja sahanpurua sekä ilmanvaihtojärjestelmä, joka tekee ympäristöstä eläimille sopivan jokaisessa munatuotannossa.

3 - Virikehäkkikanala
Kanat voivat vapaasti liikkua häkissä ja niillä on mahdollisuus istumapaikkoihin, pehkuun sekä pesimispaikkoihin.
EU on päättänyt vuodesta 2012 ottaa käyttöön sääntöjä, jotka tarkoittavat että kaikki kanat pitää saada asua virikehäkeissä. Tämä tarkoittaa että kaikilla kanoilla on mahdollisuus pesimis- ja istumapaikkaan sekä pehkuun.

Äggproduktion